Taivaan Lapsen Taival

Vapahtajani Jeesuksen jalanjäljissä

Yön vartiohetki

on November 4, 2016

Avaan silmäni yön vartiohetkenä, jolloin ei suurin osa saman leveyspiirin väestä liikauta eväänsäkään, kuin korkeintaan kylkeä kääntääkseen.

Kortisolistako lie johtuu? Mutta mieleen hiipii ajatus, että kutsut minua puhutteluun ja valmistautumaan uuteen päivään, joten en voi enää palautua untenkaan maille, vaikka toki tiedän sinun luomustesi myös tarvitsevan lepoaan.
Sisälläni soivat sävelet, joita nousen tapailemaan ja tallennan, koska ne niin helposti hukkuvat päivän lisääntyviin askareisiin. Sotkeentuvat muihin ääniin, kuviin, kirjaimiin, joita mieli päivän mittaan työstää… Tahdon laulaa sinulle uuden laulun. Tahdon veisata kiitostasi ja tuoda huulteni uhrin, sormieni kudelman, vaikka kuinka itseltäsi lahjaksi saadun alttarillesi, jolle saan jälleen koko henkeni ja olemukseni asettaa.
Mikä riemu, ettei pääsy luoksesi ole omasta voimastani kiinni. Ei riippuvainen saveni kyvyistä tai siitä, että virheittä täällä vaeltaisin.
Jos olin eilen vakuuttunut siitä, että olen sinun ja että rakastat, se ei ole sen tähden unen usvan aikana muuttunut, että lihani kompuroi tai mieleni harhailee.
Olet itse minussa tehnyt työsi. Antanut uskon Poikaasi, joka puolestani kantoi ne velvoitteet, jotka olivat sidotut siihen, miten taivaltani taitan. Tänään saan seurata hänen jälkiään sen perusteella, että olet hänen kauttaan päättänyt minut itsesi kanssa sovittaa. Itse avata tien. Siitä kiitän.
Suo luottamuksessa armoosi kasvaa mittaan, jossa liha alistuu heikoimpanakin hetkenään hengen tietämyksen alle. Ei enää kampita kaipuillaan tai livahda veräjästä tottumustensa pariin, kun elämän vaikeudet tai haasteet saavat pienen mielen tolaltaan.
Sinuun tahdon oppia turvautumaan. Sinun huomaasi kantamaan kaiken murheeni ja surun, mitä tämä elämämme täällä niin helposti aiheuttaa. Sinä tiedät jo sen kaiken. Soisit vain, että kuin lapsi rakastavalle isälleen, todella toisin sen kaiken luoksesi, enkä lankeilisi yksinäni sitä koettamaan kestää.
Kiitos siitäkin, että tiedät miten vaikeaa se voi olla, kun ei konkreettista kokemusta täällä siitä syntynyt ole, miten olisi ketään, jonka syliin rientää. Ei ole ollut ketään, joka kiinnostuneena kaikessa rauhassa istuisi rinnalle kysyen, mitä kuuluu.
Sen kaiken saan kanssasi kuitenkin oppia. Saan oppian havaitsemaan, miten lähellä olet, miten kiinnostunut, miten murheellinen siitä, jos minuun sattuu, miten iloinen, kun käy hyvin ja miten riemuissasi siitä, että sen kaiken keskellä vähä vähältä opin sinuun yhä enemmän luottamaan ja turvaamaan, kun alan tajuta, että et hetkeksikään, et milloinkaan jätä katsomatta lapsesi perään, et huolehtimatta siitä, mitä tarvitsen, et hylkää, vaikka kaikki muu kaatuisi niskaan, et paikalta katoa, vaikka toimisin niin, että häpeän puna peittäisi kaiken asutun maan…
Sinä olet sen kaiken nähnyt jo aikaa. Olet jo varhaisesta tiennyt jokaisen askeleeni ja siitä huolimatta olet itsesi, oman rakkautesi ja nimesi kunnian tähden päättänyt tarttua käteeni ja armossasi nostaa minut sen veren rakentamalle kalliolle, joka Poikasi antaman uhrin varassa lepää.
Mikä riemu saada elää sinun lapsenasi. Mikä onni saada tuntea Kaikkivaltiaan sydän omansa sijalla ja kuulla se rohkaisun sana, kun mieli mustuu, “älä jää murheeseen, en unhota sinua koskaan!”
Isä, suothan edes pienen osan siinä, että autat muitakin tuntemaan sinut samoin. En voisi kenellekään sen suurempaa ja parempaa lahjaa antaa. Vaikka sinun lahjasihan se on! Amen.

‎4. ‎marraskuu‎ta ‎2016, 03:45:52 tuon kirjoittelin tässä aamuteetä odotellessani.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: