Taivaan Lapsen Taival

Vapahtajani Jeesuksen jalanjäljissä

Illuusio-simulaatio

Jospa todellisuus onkin vain illuusio-simulaatio. Sarja prikulleen räätälöityjä koetuksia, sarja testejä sellaisen luonteen muokkaamiseksi ja tulevaisuuden luomiseksi, jollaisen oikeasti sisimmässäsi tahdot.

Niin kauan, kunnes opit tekemään valinnat, valitsemaan polut, jotka johdattavat sopusointuun aidoimpien arvojesi kanssa, rämmit suot, nouset vuoret, kaadut rähmällesi, oksennat verta.

Kenen arvoja ja pyyteitä toimillasi toteutat? Tiedätkö mistä omaksutut ovat asenteet? Kenen ajatuksia ajattelet? Verhoatko ruumiisi ja ravitset, kuten itse tahdot, vai törmäiletkö kerta toisensa jälkeen peilioviin, joiden takaa paljastuu jonkun muun kaipaama maisema?

Kuka olet? Mitä tahdot? Miksi?

Ydintäsi myöten ymmärryksesi sopusointuun niin avot, johan alkaa tangot laulattaa. Koetuksista tulee haasteita. Vaikeuksistakin vain mahdollisuuksia, kun näet tarkasti ja tiedät oman elämäsi luotilangan suunnan.

Pyhä Isä. Salli pitää Poikasi luotilankanani. Vain armosi varassa voin kasvaa siihen, mihin rakkautesi sisintäni kutsuu. Amen.

 

Kirjoittelin tuon 17.4.17

Leave a comment »

Leffasuositus

 

Jotahan en siis suosittele sen vuoksi, että se suhteet esittäisi erinomaisen moraalisesti, mitä totisesti toivon, että vielä joku sellaisenkin tekee, mutta loppunsa vaikutuksen tähden tahdon tämän esille tuoda, jos kuka käsittää sen soveltaa.

Matteus 21:42; Markus 12:10; Luukas 20:17; Apostolien teot 4:11; 1. Pietarin kirje 2:7.

Mikä on kallein, kaunein helmi, jonka voimme löytää? Jonka edestä kannattaa kaikki myydä ja kaikesta muusta luopua, koska sitä ilman, meillä ei lopultakaan ole yhtään mitään, mutta sen saadessamme, meillä on kaikki?

Niinpä! Auttakoon tuo lopun kuva kenties jonkun vielä eräänkin koetuksen yli, tai miten sitten itse kullekin soveltuneekaan.

Pian Kuninkaamme palaa! Halleluja, amen.

 

Leave a comment »

Onko Jumala kolmiyhteinen?

“Kolminaisuus on kupla, joka pian puhkeaa.
Se sisältää silkkaa tyhjää ja heijastaa vain sen kuvitelmaa, kuka miltäkin kantiltaan valheen nielleenä sitä katselee.
Jos luet Pyhän Jumalan antamaa ilmoitusta itsestään, tuletko uskomaan käsitteeseen “kolmiyhteinen Jumala”? Tuskin.
Lienet omaksunut sen sisäänluettuna ja päälleliimattuna sellaisen julistuksen tai uskonnonharjoituksen muodon kautta, joka muutoinkin on valmis vesittämään Pyhän arvot ja vääristämään lunastuksen sanoman, jonka kautta Jumala ihmiskunnan päätti pelastaa.
“… ettei mikään valhe ole totuudesta.” Kirjoitti Johannes ensimmäisessä kirjeessään 2:21. Johtaako sinun tietäsi totuuteen ja vapautukseen synnistä Hänen Henkensä vai kirkon tai karismaatikon julistus, joka ei Sanan valoa kestä?
Jumala itse lupasi lähettää eksytyksen, joka on voimallinen harhauttamaan jokaisen, joka ei rakkautta totuuteen vastaanota. 2.Te 2:10-13. Onko se tämä vai jokin muu, en tiedä, mutta kolminaisuus kysymyksessäkin tulee omassa uskossaan niin varma olla, että sen varaan on henkensä valmis laskemaan.
Itse en Sanan perusteella siihen kykene uskomaan. Ovatko omat perusteesi selvillä, jos uskot? Jyviä seulotaan akanoista paraikaa.”
Tämän lähetin tänään Silta-lehteen tyrkylle, jotta jos julkaisevat, kun palstalle mahtuu, mutta siltä varalta, että se ei heidän seulaansa läpäise, liitän sen tähän ja vienen Sananen vain palstallekin, että tulisi edes johonkin, koska koen, että on kohdallani korkea aika alkaa tunnustaa sitä väriä, mitä, mihin ja miten uskon. Kehen, ennen kaikkea. Iloa!
Leave a comment »

Isämme taivaissa…

 

Tuollaiseen tänään törmäsin, iloksenne liitän tänne.

Kerran intoilin ajatusta, miten hän ALUSSA loi maan ja taivaan ja avaruuden suuruus vain vahvistaa sen, että pysyväksi, kun osoittaa aikojen päähän johon matkaamme.

Leave a comment »

Kohdata toinen?

Oman elämäni maailmankaikkeuden herrana, vain yksin Pyhän valvovan ja ohjaavan sydämen kotina, olen kanssavaeltajani samanlaisen tavoittamattomissa, enkä milloinkaan voi tulla tuntemaan täysin hänen universumiaan.

Sen kaiken vastuun, vapauden, rujouden ja kauneuden vallitessa samaan aikaan, lomittain ja vuorollaan, vain tuhlaan energiaani jos toivon tai kuvittelen, että voisin jakaa maailmani, astua osaksi toisen kaikkeinpyhintä sielunmaisemaa.

Jokainen rakentaa omaa maailmaansa ja maailmankuvaansa sisimmästään käsin, joka ei milloinkaan ulkoisin keinoin, välinein, ponnistuksin voi tulla vastaamaan toisen vastaavaa. Ja jokaisella meistä on vastuu omassa maailmassamme poimia kasvuumme se, mikä tuo meidät lähemmä ydintämme ja lujittaa luottamustamme rakkauden kantavaan voimaan ja hyljätä se, mikä rapauttaa arvomme tai saattaa toimimaan tavoin, joka rumentaa kaiken sen hyvän, minkä elämä jokaiselle tarjoaa.

Jokaiselle. Sen muoto, maku, tapa ja ajankohta vain vaihtelee. Jäädäkö siis kohtaamansa pahan alle ja varjoon, vai nousta vastustamaan valheita, jotka ehkä pyrkivät omimman ihmiseni tukahduttamaan tai mukauttamaan siihen harmaaseen massaan, joka laiskuuttaan tai pahuuttaan ei vaivaudu kantamaan vastuutaan, vaan erinäisiin verukkeisiin vedoten koettaa päästä ikäänkuin missä aita on matalin ja kuvittelee, ettei moisen valinnan seurauksia itse joudu kohtaamaan.

“Kun kaikki muutkin…”

Ole sinä sinä. Minä tahdon tulla tietämään kuka olen minä ja olla sitä, mitä ei täällä yksikään toinen voi milloinkaan ja tulla tuntemaan sinuakin, mutta kantaa vastuun vain omasta maailmankaikkeudestani.

19.12.2016

Leave a comment »

Joten siis

Pyhä Rakas. Auta tämän pääni kanssa. Tiedät miten se rakentelee lavasteet toisensa perään, vaikkei vielä käsikirjoitustakaan ole, ei näyttelijöitä, ei ohjaajaa.

Tai ovathan ne. Sinulla. Mutteivät minulla. Eivät minun tiedossani huomisen askeleet yhtään sen selkeämmin, kuin tämänpäiväisetkään ja kuka kumma sitä nyt olisi arvata saattanut, että tämä päivä tällaisen muodon saa kantaakseen.

Joten siis. Ymmärrät hyvin, millaista energianhaaskuuta vaikuttaa se olevan, että tarmokkaana uumoilee ummet lammet, vaikkei seuraavaa hetkeäänkään tiedä.

Niinhän sitä välillä kuvittelee, että tietäisi ja arjen harmaassa monotoniassa se joskus näyttäytyy niin. Askel sivuun, kaksi eteen, käden nosto… ja toisto. Mutta silkkaa hulluutta on tuudittautua sen varaan. Yksi kaikkeuden keinahdus ja voivat jokainen askel ja kädenliike saada aivan toisen muodon ja sisällön, kuin kukaan olisi saattanut aavistaakaan.

Joten siis. Miten on. Hiven apua kiitos.

Kiitos siitä, että autat. Kiitos, että olet sinä, ei kukaan toinen sisimpäni arkeologi hellästi ja taiten, lohtua tuoden ja voiman antaen, joka kaiken kerrostuneen tuskan läpi ja kautta tuot aidoimman esiin.

Kiitos luottamuksesta varjelukseesi, joka tietää, että enkelisi kantaa jo siinä kohden, jossa ei edes jalkaansa kaiteelle tarvitse nostaa ja läpi synkimmänkin muistutat toivosta, jonka ripustit rakkaimpasi varaan.

Et minkään sellaisen, joka horjuu tai särkyy.

22.12.2016

Leave a comment »

Helvetistä…

… kun vaan on nyt pakko puuskahtaa.

Saa luvan riittää tää vätystely ja väistely.

 

Jos kerran itse Jumalan Poika, Jeesus Kristus (mikähän ei siis ole sukunimi, vaan pikemmin asema), meitä varoitti pelkäämästä niitä, jotka voivat tappaa ruumiin, mutta eivät pysty sen enempään ja kehotti meitä pelkäämään pikemmin häntä, joka voi sekä ruumiin että sielun heittää helvettiin…

niin onko mieltä ajatella HELVETIN olevan vain kuoleminen palamalla?

Lakata olemasta. Kadota. Elämän päättyminen. Tai mitä ikinä sanoja kuvaamaan sitä nyt tahtookaan käyttää, että tämä elämänä tunnettu ei enää ole, mutta ei ole mitään muutakaan.

 

Jos on parempi hakata kätensä poikki ja heittää luotaan, kuin päätyä heitetyksi helvettiin. Jos on parempi kaivaa silmä päästään ja heittää luotaan mieluummin, kuin joutua silmät tallella heitetyksi helvettiin… Miten kummassa kuvittelemme helvetin olevan jotakin kivutonta, lopullista, tunnotonta, vailla ajatusta olevaa poistumista tämän elämän näyttämöltä???

Miksi minun tulisi uskoa Jeesuksen sovitusvereen niin, etten uskostani luovu kidutettunakaan, en minkään painostuksen edessä ja vaikka joutuisin katsomaan koko perheeni julman murhan silmieni edessä… jos kerran kuolema on vain olemassaoloni lakkaaminen, vailla tuskaa tai murhetta. Meneminen pois, ajelehtiminen unohduksen kuiluun…

Enkö hyvänen aika antaisi mieluummin periksi kivulle ja tuskalle? Enkö luovuttaisi, kun elämän koettelemukset käyvät voimieni yli? Minkä ihmeen perusteella kehoittaisin kaveria kestämään ja olemaan Sanalle kuuliainen, kun jos hänen vaihtoehtonsa on haluamallaan turmeluksen tiellä kulkea taipaleensa loppuun ja voida ‘nauttia’ turmiostaan niin monin muodoin, kuin vain langennut, paha ihmisluonto keksiäkseen keinoja voi?

Enkä nyt tarkoita, että rangaistuksenpelko olisi syy toimia toisin. Mutta rakkaus on!

 

Kenenkään, joka on valmis ja halukas vastaamaan Pyhän Jumalan rakkauden tarjoukseen, EI TARVITSE SELITTÄÄ HELVETTIÄ POIS tai sen merkitystä muunnella siitä, mitä Sana kertoo sen olevan. Ellet ole valmis ja halukas syntiteiltäsi kääntymään, on asia toinen.

Kukahan sitten haluaa siellä synnissään rypeä mieluummin, kuin tarttua Taivaallisen Isän kutsuun pesettää syntinsä pois ja päästä takaisin yhteyteen hänen kanssaan?

No tietenkin se, joka on paha ja uppiniskainen ja haluaa mieluummin lihansa himoja noudattaa, kuin uhrata hetkellisen nautinnonhalunsa ja tarpeensa sen eteen, että luvassa on ikuinen hyvä elämä sen antajan kanssa ja tahtoo niskojaan nakata sille, että Pyhä rakkaudessaan on kaiken tehnyt puolestamme päästä eroon synnin ja kuoleman vallasta.

 

Joten. Onko helvetti ja jos, minkälainen se on?

Saatanaa ja hänen langenneita enkeleitään varten se valmistettiin, ei ihmistä. Se on, mutta kukaan ei siellä vielä ole. Se käy hyvin selväksi Ilmestyskirjasta.

Itse en arvaisi kehottaa ketään uskomaan näihin puheisiin siitä, että helvettiä ei ole, tai että se on vain kivuton poistuminen elämän näyttämöltä. Miksi ihmeessä siitä muutoin niin monin tavoin voimallisesti varoitettaisiin???

 

No, kukin vastaa omasta tontistaan. Osin oman ‘vakaumukseni’ vuoksi nyt tämän. Miten voisin sivusta katsoa, kun toisia talutetaan teloituspaikalle, jos olisin kerran voinut heitä huomauttaa, ettei sinne ole mikään pakko joutua.

Iloista viikonloppua.

Leave a comment »

Kasvun harppaus

“Minäkin tässä akryllimaaleilla Sinikalle raapustin synt. kortin. Niillä taitaisi olla aika helppo maalata, kun vaan olisi taitoa ja viitsisi opetella.  Sinulta ainakin sujuisi!!!”

 

Tuo yllä on siis lainaus äitini viestin lopusta minulle ja alhaalla on vastaukseni hänelle, kun jo pulssi on huidellut sydänkohtauksen vaaraa ja hiven onnistuin rauhoittumaan. Ihme, että edes vastasin, mutta tuli sitten mieleeni, että entäs jos:

 

“Kunhan kaikessa yksinkertaisuudessaan koetan mahdollisimman ystävällisesti saada kysytyksi, että oletko oikeasti itsestäsi siinä käsityksessä, että et osaa tai kykene tai että kättesi jälki olisi jotenkin huono tai peräti pahempaa kuin muiden?

Jos niin on, voisi olla korkea aika tarkastella aikaansaannoksiaan tarkemmin ja tajuta, että totuus on toinen.
Jos esität kyseisiä arvioita ja julkituot moisia heittoja tietäen sen, että osaat… en ihan oikeasti jaksa ymmärtää. Miksi?
Vuosien saatossa olen monet kerrat kuullut, kuinka mitätöit toisten kiitoksen tai kehun ja teet itsestäsi alempaa, huonompaa ja vähempää kuin toinen arvioinut on. Miksi et voi vain kiittää?
Sen jälkeen joka tapauksessa on ainakaan turha kuvitella että kukaan voisi sanaasi luottaa, kun mollaat omasi, jonka toinen hyvin voi nähdä olevan hyvä ja kehut toisen, josta toinen itse on epävarma… miten tyttärenikään kanssasi voi oppia omaan lahjakkuuteensa luottamaan, kun tilanne on tämä???
Olen niin hirvittävän raivon täällä itsekseni tuon viestisi lopun tähden läpikäynyt, että on sanottava, mikäli vaaraa moiseen olisi joskus uudelleen, pitäisin parempana olla sinua koskaan enää edes näkemättä… mutta koetan nyt siis kerrankin fiksusti koettaa sanoa asiasta, jos sen tiimoilla ehkä jotakin parannusta voisi olla tapahduttavissa.
Ajattelethan asiaa. Kiitos ja iloista viikkoa teille. tyttäresi Päivi”
Tämä nyt voi ylipäätään vaikuttaa oudolta ja tarpeettomalta tänne liittää, mutta itselleni tämä on niin valtava kasvun harppaus ja uuden tien kulkemista, etten voinut olla niitä liittämättä esimerkiksi siitä, millaista tuskaa ja vahinkoa voi ajattelemattomuuttaan tai turhaa vaatimattomuuttaan saada aivan tarkoittamattaankin aikaan.
Ja hyvänen aika, rakastan tytärtäni ja todella toivon, että hän oppisi näkemään omat lahjansa, oikeissa mittasuhteissaan, mutta ettei tarvitsisi valheellista kehua ja mielistelyä tai muuta puuta heinää paskaa laillani omaksua ja kuulla ja sen tähden itseään maan rakoon oppia ajamaan, kun ei tajua, että voi ja osaa, kun toinen kerran mallillaan antaa ymmärtää jotakin aivan muuta.
Jep. Joo, olen oikeastaan aika kiitollinen tästä. Ja nyt tähän perään ilmaisen senkin, minkä tuota kuohuttanutta viestiä aiemmin Isältä itseltään itselleni lahjaksi tälle päivää sain ja minkä perusteella tuostakin jo helpommalla selvisin, kun ajattelin, etten voi sen perästä NIIN paha olla, kuin reaktioni tuohon sitten olisi muutoin antanut ymmärtää.
Hyvää päivää sinulle! Olethan ystävä itsellesi ja kehut toisenkin vain vilpittömästi!
Leave a comment »

Pulinoita ja pillastuksia

http://www.youtube.com/channel/UCb1zFIKZd5vu5ZsrxTqKS_g?spfreload=5

 

Jotta kun siinä nyt kesällä niin pääsi käymään, että aloinkin tehdä videopäiväkirjaa, niin pistänpä linkin kanavalle, mikäli täällä joku joskus käy näitä lukee ja sattuu kiinnostaa, kuka tekstin takana on oikein.

Se on aikas lailla suoraa puhetta kaikkine älyttömyyksineen, eikä välttis perheen pienimmille käypää kaikin paikoin… mutta tulipa nyt ensikeinoksi käsitellä kaikkea sitä, mitä vuosikausia olen pyrkinyt käsittelemään päästä.

Pitkälti kyse on siitä, että saisi väärän häpeän ja syyllisyyden kaavun päältään, pois mahdollisuudet piiloutua ja joutua edesvastuuseen teoistaan yms. Niin kovin monia vuosia mennyt hukkaan empiessä ja piilotellessa, kuvitellessa, ettei kukaan voi välittää ja että jos joku minusta jotakin tietää, juoksisi hippulat vinkuen karkuun, eikä tahtoisi olla missään tekemisissäkään.

Oli niin tai näin, niillä ei väliä. Pyhän arviolla kyllä.

Eli, jos kantti kestää, niin… tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata ketään, niin että anteeksi, mikäli sellaista sattuisi pääsemään käymään.

Leave a comment »

Yön vartiohetki

Avaan silmäni yön vartiohetkenä, jolloin ei suurin osa saman leveyspiirin väestä liikauta eväänsäkään, kuin korkeintaan kylkeä kääntääkseen.

Kortisolistako lie johtuu? Mutta mieleen hiipii ajatus, että kutsut minua puhutteluun ja valmistautumaan uuteen päivään, joten en voi enää palautua untenkaan maille, vaikka toki tiedän sinun luomustesi myös tarvitsevan lepoaan.
Sisälläni soivat sävelet, joita nousen tapailemaan ja tallennan, koska ne niin helposti hukkuvat päivän lisääntyviin askareisiin. Sotkeentuvat muihin ääniin, kuviin, kirjaimiin, joita mieli päivän mittaan työstää… Tahdon laulaa sinulle uuden laulun. Tahdon veisata kiitostasi ja tuoda huulteni uhrin, sormieni kudelman, vaikka kuinka itseltäsi lahjaksi saadun alttarillesi, jolle saan jälleen koko henkeni ja olemukseni asettaa.
Mikä riemu, ettei pääsy luoksesi ole omasta voimastani kiinni. Ei riippuvainen saveni kyvyistä tai siitä, että virheittä täällä vaeltaisin.
Jos olin eilen vakuuttunut siitä, että olen sinun ja että rakastat, se ei ole sen tähden unen usvan aikana muuttunut, että lihani kompuroi tai mieleni harhailee.
Olet itse minussa tehnyt työsi. Antanut uskon Poikaasi, joka puolestani kantoi ne velvoitteet, jotka olivat sidotut siihen, miten taivaltani taitan. Tänään saan seurata hänen jälkiään sen perusteella, että olet hänen kauttaan päättänyt minut itsesi kanssa sovittaa. Itse avata tien. Siitä kiitän.
Suo luottamuksessa armoosi kasvaa mittaan, jossa liha alistuu heikoimpanakin hetkenään hengen tietämyksen alle. Ei enää kampita kaipuillaan tai livahda veräjästä tottumustensa pariin, kun elämän vaikeudet tai haasteet saavat pienen mielen tolaltaan.
Sinuun tahdon oppia turvautumaan. Sinun huomaasi kantamaan kaiken murheeni ja surun, mitä tämä elämämme täällä niin helposti aiheuttaa. Sinä tiedät jo sen kaiken. Soisit vain, että kuin lapsi rakastavalle isälleen, todella toisin sen kaiken luoksesi, enkä lankeilisi yksinäni sitä koettamaan kestää.
Kiitos siitäkin, että tiedät miten vaikeaa se voi olla, kun ei konkreettista kokemusta täällä siitä syntynyt ole, miten olisi ketään, jonka syliin rientää. Ei ole ollut ketään, joka kiinnostuneena kaikessa rauhassa istuisi rinnalle kysyen, mitä kuuluu.
Sen kaiken saan kanssasi kuitenkin oppia. Saan oppian havaitsemaan, miten lähellä olet, miten kiinnostunut, miten murheellinen siitä, jos minuun sattuu, miten iloinen, kun käy hyvin ja miten riemuissasi siitä, että sen kaiken keskellä vähä vähältä opin sinuun yhä enemmän luottamaan ja turvaamaan, kun alan tajuta, että et hetkeksikään, et milloinkaan jätä katsomatta lapsesi perään, et huolehtimatta siitä, mitä tarvitsen, et hylkää, vaikka kaikki muu kaatuisi niskaan, et paikalta katoa, vaikka toimisin niin, että häpeän puna peittäisi kaiken asutun maan…
Sinä olet sen kaiken nähnyt jo aikaa. Olet jo varhaisesta tiennyt jokaisen askeleeni ja siitä huolimatta olet itsesi, oman rakkautesi ja nimesi kunnian tähden päättänyt tarttua käteeni ja armossasi nostaa minut sen veren rakentamalle kalliolle, joka Poikasi antaman uhrin varassa lepää.
Mikä riemu saada elää sinun lapsenasi. Mikä onni saada tuntea Kaikkivaltiaan sydän omansa sijalla ja kuulla se rohkaisun sana, kun mieli mustuu, “älä jää murheeseen, en unhota sinua koskaan!”
Isä, suothan edes pienen osan siinä, että autat muitakin tuntemaan sinut samoin. En voisi kenellekään sen suurempaa ja parempaa lahjaa antaa. Vaikka sinun lahjasihan se on! Amen.

‎4. ‎marraskuu‎ta ‎2016, 03:45:52 tuon kirjoittelin tässä aamuteetä odotellessani.

Leave a comment »