Taivaan Lapsen Taival

Vapahtajani Jeesuksen jalanjäljissä

Olen rakastettu!

En elä ilman rakkautta

olen rakastettu.

En elä ilman ystävää

hän on luonani aina.

 

Tulen kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi.

Hän ymmärtää sisintäni paremmin kuin itse,

pienimmänkin juonteen ja mielenliikkeen

voiden ohjastaa minut itseni totuuden

äärelle samalla kun hän pitää

kurssini universumin puitteissa

niiden rajojen mukaan, jotka hän

itse ne luodessaan asetti.

 

Vailla pelkoa petetyksi tulolta.

Vailla hylätyksi tulemisen uhkaa.

Avaan sydämeni, mieleni, tunteeni.

Avaan silmäni, näen toden,

koen tunteeni ja laulan sisimpäni laulut.

 

Pyhä Kaikkivaltias Taivaan Jumala

Rakas Vapahtajani Jeesuksen Isä!

 

Kuinka suuri on rakkautesi ja armosi

kuinka suunnaton kaipuusi minuun yhä.

 

Kunnes kuu lakkaa yllämme kumottamasta,

kunnes vesi palaamatta alas kierroltaan,

sinun halusi minuun ei lakkaa,

ei lakkaa tukesi auttaa minut

matkaani jatkamaan.

 

Tänään ylistystä nimellesi kaiutan

kuulen kutsusi sisältä ja kaukaa.

Siihen sydämestäni vastata haluan

tuoda luoksesi lyhteeni suo sen kasvaa…

 

Kooten aarteita missä ruoste ei raiskaa

saan elää lapsenas riemuiten osastain hyvyyttäs maistaa.

Amen.

 

22.11.2016 Päivi = )

Leave a comment »

Saveni raihna

Kognitiiviset taitoni heikentyvät.

Pääni räjähtää.

Sydän takoo tiensä rinnasta ulos.

Ja toinen vain vääntää vääntää vääntää…

 

Mitä ihmettä tämä on oikein?

Miten tämä voisi olla elämää tukevaa.

Pikemmin sairastuu, hajoaa, tuhoutuu.

 

Okei, on yhä paljon vanhaa paskaa

joka sietääkin tuhoutua.

Voiko tämä olla kaira jolla tarkoitus

kuoria saasta ulos?

Kaivaa ydintä myöten…

 

Jos nyt suostun hymyssä suin

kaikesta kivusta huolimatta,

onko se OHI sitten?

Saanko ajatella ja toivoa,

että se on ohi sitten… onhan.

 

Pyhä salli sen jo pian olla ohi.

Olen savi, olen vaille. Raihna ja saasta.

Itsessäni olen kyvytön yhtään mihinkään.

 

Mikä suunnaton riemu, ylistys ja kiitos,

sinä tiedät meidät ja tunnet… rakastat.

Annoit Poikasi kuolla, jotta saisi saveni elää.

Hän lunasti lain alaiset. Meidät kaikki.

Ilman häntä… voi sentään.

 

Ainoa toivomme ja turvamme, ainoa

lohtumme ja voimamme.

Kaikki, mitä tarvitsen.

 

Ei tarvetta katsoa itseeni, ei surkutella.

Saan katsoa Golgatan ristille, kiittää.

 

 

1.11.2016

Leave a comment »

“Optikolla” käynti

“Vauvat on vauvoja.”

Kukahan tämän katon alla on se imeväisikäinen.

 

Anna voima. Anna kärsivällisyys. Auta.

Vereni kiehuu. Adrenaliini pumppaa.

Kortisoli lyö korvieni tärykalvot puhki… tuntuu.

 

Niin paljon kuin saattaisinkaan…

tekee hän kaikkensa etten kykene.

Kohta en edes halua enää.

Sitäkö hän toivoo?

 

Olisihan se helpompaa, tiedän.

Voida koko maailmankaikkeudelle todistaa

olevansa kelpaamaton kenenkään rakkauden kohteeksi.

 

Mitä se vaatii?

Ottaa uskoakseen olevansa Luojansa rakastama.

Hän on rakkaimpansa uhrannut sinut

luokseen saadakseen.

Eikö se riitä? Miksi sitä ei halua uskoa?

 

Tottakai se on vaikeaa siinä kohtaa

kun maailmassa on rikki mennyt.

Kun kukaan ei ole hellyydellä katsonut,

ei huolta pitänyt, ei kutsunut luokseen.

 

Tavoista vaikea luopua…

tapoja asenteetkin. Teot, puheet.

Olisiko aika pyyhkiä sisäiset linssit.

Ne jos täynnä valheen tahroja, kuinka

kuunaan näet, mitä oikeasti on.

 

Pyhän Sanan valossa näkee pyyhkiä tahroista

viimeisenkin. Niin koskien itseään kuin ympäröivää

maailmaa. Eritoten häntä itseään…

 

 

2.11.2016, kun toinen välillä herjaten rakkautta sanoessaan “kelle muulle sitä olisi paha, kuin rakkaimmalleen”… Rakkaus kun ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa!

 

Leave a comment »

Tahtoosi taivun

Arkuuteni ajanhukka.

Taipaleeni takkuava.

Kerran vielä laakson kukka.

Kaunis, ilo katsoa…

Sisimpäni sävel soikoon,

aina ylistystäsi.

Kieleni ja mieli voikoon,

ilmentää sydäntäsi…

Tahtoosi näin tahtoin taipuu,

sinä tiedät parhaiten.

Osani mi ikin olkoon,

kerran kuulen kiitoksen…

Voimassais mä kaiken kestän,

rakkautes varjossa.

Hellän kätes alla olkoon,

osain aina turvassa.

 

Myös aamulta 18.10.2016 Isälle kiitos!

Leave a comment »

Iloitsen

Iloitsen itsestäni.

Iloitsen elämästä.

Vaikka menneen haamut kuinka koettaisivat kiinni,

jo tiedän, niitä ei tarvitse kuunnella, ei noudattaa niiden muotoja.

Saan valita oman tieni.

Saan valita toisin.

Pyhän armosta tiedän, miten on hyvin.

Hänen voimassaan kykenen muutokseen.

Jos selkä jumii, kun aina vain istun, enkä lähde liikkeelle,

saan syyttää vain itseäni ja olisi mieletöntä valittaa.

Hahmoni saamassa jo muotojaan, löytämässä rajojaan.

Arvoni ja ajatteluni jo osin asettuneet mittapuihin, joiden

varaan turvallista rakentaa, tietäessään niiden olevan iankaikkiset.

Kristuskallio jalkojeni alla Henki sisintäni johdattaen.

Pyhä miten riemullisin kielin sinua taas saankaan ylistää.

Miten nöyränä käydä tieni ja luottaen, sillä sinä et hylkää.

Armosi on mittaamaton ja tahtosi ihmistä kohden hyvä.

Suo hyvyyttäsi ilmentää, ilmaista muillekin, olet pyhä.

 

Tässä aamusella 18.10.2016 herättyä = )

Leave a comment »

Rakkaudesta

Särkyykö se kuin herkkä lasitaideteos tai

silkka illuusio jos kosketan?

 
– Shatters shatters shatters just down down like a bubble that didn’t even exist to be exact.

 
Uskallanko luottaa?
Niin monta syvään uponnutta haavaa.
Pinnalla arpi, yhä sisällä särkevää tuskaa.

 
”Katso, katso syvään ja kaikessa rauhassa.

Jos minä sanon, pysyn, voit ottaa siitä kii.

En muutu, en murru. Olen iankaikkinen.

Alusta saakka ollut sama…
Niin kauas tulevaan, kuin mistä kauimman

tähden valon näät, minä yhä pysyn ja pysyn

yhä kaiken laajetessa samana!

Kukaan ulkopuolinen ei minua määrittele.
Kenenkään sanat tai teot eivät arvojani hätyyttele,

enkä ole kenenkään hyväksyntää vailla.
Siksi uskallan ja voin sinulle luvata sen minkä tahdon.
Sinun tehtäväksesi jää vain luottaa.
Ota siitä kii.
Anna ajan näyttää, miten rikkaaseen elämään

sinut saatankaan viedä, kun vain tartut kii.

Lupaat sydämestäsi olla minun.”

Amen.
24.7.2016

Leave a comment »

Rakkaudesta, sen vaikeudesta…

Rakkaus. Kaiken pohjalla on rakkaus.

Luja, pyhä, ikuinen.

Läpi vaikeimmankin kantava.

Kutsuva, nostava, auttava.

 

On vain niin voimallinen valhe ja petos,

ajatus siitä, ettei se sinua varten…

että vaikea arjessaan pysähtyä sen

äärelle, kun olevinaan kokemuksesta

pelkää, ettei niin olekaan.

Se onkin se valhe, kun on totuus.

 

Pakenemalla ja peittelemällä,

leikkimällä kuurupiiloa väsyksiin saakka,

koetat ylläpitää illuusiota toivosta,

että se vielä jonain päivänä

koskettaisi sinuakin.

Ja siis vain yhä kaivat omaa kuoppaa.

 

Kun ei tarvitsisi kuin avata silmänsä.

Ojentaa kätensä, tarttua kii.

Ottaa lämpimänä ja pysyvänä lahjana

vastaan, voiden sen varassa sitten,

pystypäin, iloiten, terveesti…

 

Niin rakastunutko tuhoon ja kuolemaan?

Luovuta jo, sinä ihminen pieni.

Katso kohti, tartu kii. Lakkaa väistelemästä.

Olkoonkin, että on hyppy tuntemattomaan.

Olkoonkin, ettei kokemusta ole.

 

LUOTA!

 

Luota askel ja päivä kerrallaan.

Niin sitä kokemusta karttuu ja

huomaat, miten taival taittuu uutta

luoden. Tuoden mukanaan aivan

toisenlaista historiaa.

 

Eräänä päivänä heräät ja näät,

on jo poissa ne valheet, jotka

koettivat estää elämästä.

Eivät merkitse enää. Olet vapaa!

 

Sisimpäsi laulaa ja iloitsee.

Katsovat peilistä kirkkaat silmät.

 

Rakkaus kantaa, ei petä.

Ei jätä eikä hylkää edes silloin, kun

jos kaadut rähmällesi lokaan.

 

Se osoittaa toden todeksi ja

valheen valheeksi.

Enää murheeksi jää, miksen

tarttunut tähän jo muinoin…”

Leave a comment »

Herää jo!

Kerro, etkö kuule, mikset herää!

Pelko, missä sen juuret, onko perää?

 

Vain valheita on kaikki se,

minkä varassa näin matkaan.

 

Lähdit aikoinaan jo aika on,

päästä eroon siitä, hatkaan.

 

On luja iankaikkinen,

perustuksensa tuo.

 

Jonk luo on pääsy jokaisen,

jok Jumalamme luo.

 

On halukas näin pääsemään,

syntinsä tunnustamaan.

 

Se oven ikuiseen elämään,

yhä vielä tänään avaa.

 

Jo luovu ansoista kuoleman,

ne tuhoon vain sut vie.

 

Luo rakkaan Pyhän Vapahtajan,

hänessä yksin on tie.

 

Tuu pian, oi saavu, herää jo!

Hän haavas parantaa.

 

Antaa näin uuden elämän,

kanssas ain vaeltaa.

 

 

Tätä en nyt muista millon, lisään päivän ehkä myöhemmin.

Iloista heinäkuun loppua kaikille! Jos täällä nyt joku joskus ? = )

Leave a comment »

Lakeudeksi sinä!

“Elämä skulaa, peikot tanssii…

Lakeudeksi sinä vuori edestäni.

Aion kulkea pystypäin lävitsesi, en kiertää.

Sinulla ei ole enää valtaa minuun!

Sinä sulat, siirryt, häivyt.

Sinun aikasi on ohi, sinä katoat.

Maailman laidalta katson taa,

enkä edes muista sinua enää.

Sen verran sinä merkitset.

Vaikene siis, ole hiljaa.

Olen löytänyt tahtoni ja

valitsen toisin.

Olet liian vähäinen aitoni elämään,

sen, jonka tahdon.”

 

Olikohan 16.7.2016 kun sain tuon runon kaverille viestiä laittaessani.

Leave a comment »

VARJON ALLA

Kantavat pitkälle.

Varjot menneen.

Arvaamattomia ovat.

Niiden heijasteet.

Vääristävät sen,

mitä oikeasti läsnä.

Niin entisen, kuin nykyisen.

Tulevasta mahdotonta

tulla selkeää, ennen kuin

oikenevat muodot vastaamaan

TODELLISUUTTA.

Mikä on todellisuus varjon alla?

Päästävä liki VALOA,

jotta väistyvät sen muodot.

 

22.7.2015

Leave a comment »