”Rakkaus. Kaiken pohjalla on rakkaus.
Luja, pyhä, ikuinen.
Läpi vaikeimmankin kantava.
Kutsuva, nostava, auttava.
On vain niin voimallinen valhe ja petos,
ajatus siitä, ettei se sinua varten…
että vaikea arjessaan pysähtyä sen
äärelle, kun olevinaan kokemuksesta
pelkää, ettei niin olekaan.
Se onkin se valhe, kun on totuus.
Pakenemalla ja peittelemällä,
leikkimällä kuurupiiloa väsyksiin saakka,
koetat ylläpitää illuusiota toivosta,
että se vielä jonain päivänä
koskettaisi sinuakin.
Ja siis vain yhä kaivat omaa kuoppaa.
Kun ei tarvitsisi kuin avata silmänsä.
Ojentaa kätensä, tarttua kii.
Ottaa lämpimänä ja pysyvänä lahjana
vastaan, voiden sen varassa sitten,
pystypäin, iloiten, terveesti…
Niin rakastunutko tuhoon ja kuolemaan?
Luovuta jo, sinä ihminen pieni.
Katso kohti, tartu kii. Lakkaa väistelemästä.
Olkoonkin, että on hyppy tuntemattomaan.
Olkoonkin, ettei kokemusta ole.
LUOTA!
Luota askel ja päivä kerrallaan.
Niin sitä kokemusta karttuu ja
huomaat, miten taival taittuu uutta
luoden. Tuoden mukanaan aivan
toisenlaista historiaa.
Eräänä päivänä heräät ja näät,
on jo poissa ne valheet, jotka
koettivat estää elämästä.
Eivät merkitse enää. Olet vapaa!
Sisimpäsi laulaa ja iloitsee.
Katsovat peilistä kirkkaat silmät.
Rakkaus kantaa, ei petä.
Ei jätä eikä hylkää edes silloin, kun
jos kaadut rähmällesi lokaan.
Se osoittaa toden todeksi ja
valheen valheeksi.
Enää murheeksi jää, miksen
tarttunut tähän jo muinoin…”
Taivaan Lapsen Taival 